Omia ja muiden suruja

Isäni kuoli tammikuun puolivälissä. Hänellä oli jo ikää ja runsaasti erilaisia sairauksia, mutta yllätyksenä se silti tuli – päivänä jolloin kukaan ei osannut odottaa. Lyhyessä ajassa kävi selväksi, ettei mistään etukäteen vuosien varrella järkeilemällä tehdystä luopumistyöstä ollut mitään hyötyä. Suru lävisti sydämen kuin tikari, kaatoi seinät päälle ja hukutti alleen.

Jo kuoliniltana oli kuitenkin selvillä kaksi selkeää kiitollisuudenaihetta. Ensimmäisenä se, että sydänkohtaus oli vienyt "kertalaakista", eli vanha herra oli saanut lähteä toivomallaan tavalla saappaat jalassa. Toiseksi se, että lähtö oli tapahtunut julkisella paikalla, sairaalan aulassa jossa viimeisinä hetkinä oli ympärillä hoivaavia ihmisiä. Pääsääntöisesti neljän seinän sisällä viihtyvän isän todennäköisyys menehtyä yksin kotiinsa oli todella suuri, joten tässä toteutui meidän jälkeläisten  toive. Kiitos! ❤

Muutama päivä isän poismenon jälkeen ihmettelin todella voimakkaita fyysisiä kipujani, erityisesti rintakehän alueella. Tältäkö särkynyt sydän tuntuu, mietin. Oivaltavien ystävien sekä henkimaailman avulla havaitsin, että tämä kaikki ei ole minun omaa suruani, vaan osa (ja vieläpä hyvin suuri osa) oli siinä hetkessä isäni suruja. Sellaisia, joita hän oli kantanut vuosikymmeniä, kykenemättä jakamaan niitä kenenkään kanssa tai työstämään niitä tietoisesti. Tunteiden käsittely ei ole kuulunut isäni ikäluokan miesten työkalupakkiin, jos kohta naistenkaan. "Haudotaan lihaksi" oli termi, jota kotonani käytettiin, ja sitähän se oli konkreettisesti. Koteloitiin tunteet kehotasolle, pois näkyvistä.

Isäni tunnerinkka jäi minulle, ja tiedän hänen kantaneen siellä myös omien vanhempiensa lukittuja suruja, kuten he varmaan myös omiensa. Olen noita vanhempien sukupolvien energioita jonkinlaisina annoksina joskus käsitellytkin, nyt tuli uusi paketti työstettäväksi ja transformoitavaksi. Tiedän tämän olleen sieluntasoinen sopimus. Tämä oli isän ja minun 67. yhteinen elämä tällä planeetalla, ja olemme kokeneet yhdessä yhtä sun toista… tämä on vain yksi monista yhteistyömuodoistamme 😊

Kyselin arcturuslaiselta taustajoukoltani, mitä ihmisen käsittelemättömille tunne-energioille tapahtuu, kun ruumis kuolee ja henki palaa Kotiin. Tunteethan eivät ole sielun ominaisuus vaan ne kuuluvat ihmisyyteen eli ovat siten lähempänä fyysistä kehoa.
Vastauksena kerrottiin, että kehon lailla tunne-energiat jäävät tänne, maalliseen ulottuvuuteen. Niitä voi jäädä omaisille, läheisille, tai johonkin paikkaan, jossa ne vaikuttivat jo vainajan elinaikana. Ne voivat myös siirtyä kollektiivienergiaan, joka on se energeettinen "pilvi", jonka vaikutuksessa me kaikki olemme. Silloin ne jakautuvat suurempien ihmisjoukkojen taakaksi.

Kuinka moni meistä kantaa mukanaan omien vanhempiensa ja isovanhempiensa surua, pelkoa, vihaa tai ahdistusta? Sitä perintöä, jonka he tietämättään siirsivät edellisiltä polvilta eteenpäin, kun eivät osanneet sitä kohdata ja käsitellä? Kehon sisään painettu kohtaamaton tunne vaimenee, mutta ei lakkaa olemasta. Se syö kehoa hitaasti sisältä päin ja vie siltä elinvoimaa. Ehkä isäni sydämen vajaatoimintakin sai alkunsa jo kauan sitten, itkemättömistä itkuista? Tai hänen isänsä sisäänsä sulkemista sota-ajan kauhuista? Tai äitinsä mustista murheista, joille ei ollut yksinkertaisesti tilaa maamme jälleenrakennuksen aikana? Ketjut ovat pitkiä.

Minun suruni on vielä jäljellä, tällä hetkellä suurin osa omaani ja enää pienempi osa isältä siirtynyttä. Tilanteen tiedostaminen auttoi minua paljon, kuten myös energiahoidon vastaanottaminen. Loppujen kanssa jatkan matkaa, sillä myös surun tunne kuuluu ihmiskokemukseen ja sille kuuluu antautua kun on sen aika. Minä osaan onneksi itkeä, sekä myös kääntyä ystävien puoleen kun on tarvetta puhua. Tämä suru ei tule jäämään sisääni, vaan aikanaan se haihtuu kuin savujuova taivaalle.

Prosessissa tukee myös isä, henkienergian tasoilta. Hän on rakastanut ja auttanut kaikessa niin tämän kuin monen muunkin elämän ajan, eikä se tähän pääty – tavat vain muuttavat muotoaan. Me olemme yhdessä aina.

Hyvää Kotimatkaa Isi, sinä upea Siriuksen tähteläinen ❤