Vuorienergian tarina

Vuorienergian tarina

Talvella 2023, eräänä uudenkuun iltana, tunsin voimakkaan sisäisen kutsun päästä Lappajärven länsirannalla sijaitsevalle Tapolanvuorelle tekemään energiapuhdistusta. Energiapuhdistukset ovat sessioita, joita olen tehnyt henkisten ystävieni kanssa Lappajärven rantamailla, tarkoituksena siivota ympäristöstä negatiivisia energioita ja tuoda niiden tilalle iloa, valoa ja rakkautta.

Tuona iltana menin kuitenkin yksin, ja minut toivotti tervetulleeksi Tapio Autio, Tapolanvuoren isäntä. Hänen vuoren laelle rakentamansa Ateljee Autio on monin tavoin erityinen rakennus- ja taidekompleksi, jossa itsessään jo on korkeat värähtelyt (vahva käyntisuositus!).
Nuotion loisteessa tein energiapuhdistusta, ja kutsuin tuohon puhdistustyöhön mukaan vuoren henkiset energiat. Tunsin kuinka vuorella allani on oma tietoisuus, kuten myös kaikella muulla elollisella, joka sen yhteydessä asuu. Tuntui luonnolliselta pyytää apuun noita voimia, joilla on samat päämäärät kuin itselläni, ja kiitin niitä tuesta.

Tapolanvuori
Tapolanvuori

Kotiin palattuani olo tuntui oudolta, sumuiselta. Kämmeniä alkoi polttaa vimmatusti, samoin jalkapohjia. Ymmärsin, että nyt liikkuu uudenlainen energia joka tahtoo tulla lävitseni - sama ilmiö tapahtui vuonna 2009 Reconnection-energiahoidon jälkeen. Haastattelin korkeampaa tietoisuuttani, ja sain tietää, että Tapolanvuori oli aktivoinut tämän energian. Se oli vuoren vastaus pyyntööni tulla mukaan puhdistustyöhön, vuoren lahja minulle. Energia on tarkoitettu maaperän, veden, luonnon ja ihmisten hoitoon sekä tasapainottamiseen, niin minulle kerrottiin.

Syvästi kiitollisena olen ottanut lahjan vastaan, ja luvannut käyttää sitä parhaani mukaan. Myös Lappajärven energiapuhdistukset jatkuvat vuorienergian voimalla - sen parempaa voimanlähdettä siihen ei voi kuvitellakaan ❤